WordPressin tarina alunperin alkoi yksinkertaisena blogialustana vuonna 2003. Se on kuitenkin tullut todella pitkän tien pienestä blogialustasta maailman luotetuimmaksi sisällönhallintajärjestelmäksi.

Tänä päivänä WordPress on markkinoiden johtava sisällönhallintajärjestelmä, jonka päällä pyörii lähes 25% kaikista maailman verkkosivuista. Vaikka lukumäärällisesti suurin osa WordPress-toteutuksista on pieniä ja keskisuuria sivustoja, sen päälle rakennetaan nykyisin lukuisia todella isoja verkkosivustoja.

WordPressin päälle rakennetaan nykyisin lukuisia todella isoja verkkosivustoja

Silti, WordPress vielä silloin tällöin kärsii tästä “pienen blogialustan” leimasta, siitä huolimatta, että sen skaalautuvuudelle ei käytännössä ole mitään rajoitteita ja, että monet maailman suurimmista yrityksistä luottavat WordPressiin.

Turhan usein vielä kuulee toisteltavan erilaisia myyttejä ja virheellisiä käsityksiä. Kenties useimmin kuultu epäilys liittyy juuri WordPressin skaalautuvuuteen: “WordPress ei sovellu vähänkään isommille toteutuksille” tai “WordPress ei ole tarpeeksi järeä, teidän on valittava Drupal tai vielä järeämpi (ja kalliimpi) enterprise-tason järjestelmä”.

Tässä vaiheessa aion soittaa häränpaskan (eli Lontooksi call bullshit) tälle perusteettomalle myytille. Fakta on, että Suomessa ei ole yhtään niin isoa verkkosivustoa, etteikö sitä voisi kävijämääränsä puolesta laittaa pyörimään WordPressin päälle.

Tehdäänpä pieni katsaus siitä, ketkä kaikki ovat rakentaneet omat palvelunsa WordPressin, eli tuttavallisemmin WP:n päälle. Alla kymmenen esimerkkiä isoista WP-toteutuksista.

1. CNN


cnn 

2. Mercedes Benz


mercedes 

3. TechCrunch


techcrunch 

4. The New York Times


nyt 

5. Sony Music


sonymusic 

6. Quartz


quartz 

7. New Yorker


newyorker

8. Google Ventures


googleventures

9. Time Inc


time

10. Vogue


vogue

 

Jos WordPress ei skaalautuisi vähänkään isommille toteutuksille, niin tuskin CNN, New York Times tai muut kymmenien miljoonien päiväkävijöiden verkkopalvelut siihen luottaisivat.

WordPress itsessään ei aiheuta käytännössä mitään rajoituksia sivuston koolle. Sivuston konepellin alla toimiva arkkitehtuuri sen sijaan kyllä asettaa, mutta oikein valikoiduilla servereillä ja laajalla optimoinnilla (cloud hosting, useat databaset, CDN, kuormantasaus, etc.) WordPressin skaalausmahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Suomessa esim. Aucor on tehnyt loistavaa pioneerityötä WordPressin ja Google App Enginen yhdistämisessä.

Nyt, kun olet nähnyt esimerkkejä suurista brändeistä, jotka luottavat WordPressiin, ehkä uskallat valita tämän helppokäyttöisemmän ja joustavamman vaihtoehdon, turhan järeän ja kalliin enterprise-luokan suljetun järjestelmän sijaan. Voimme luvata, että et tule pettymään!

Jos haluat kuulla lisää WordPressistä ja sen mahdollisuuksista, jätä yhteystietosi, kerromme mielellämme lisää!